maanantai 1. kesäkuuta 2015

Tack och adjö!

Bye bye Barcelona shala lala la!

Mihin tää kevät oikein meni? Justhan me tänne saavuttiin, pyörittiin hölmöinä El Bornin pikkukujilla, hämmästeltiin palmuja, haisteltiin ihania uusia tuoksuja, jännitettiin ensimmäistä työpäivää...

No mepä kerrotaan mihin tämä kevät meni:

Takana on yksi parhaita kokemuksia, mitä meillä kellään on. Ollaan naurettu, itketty, opittu ja hämmästelty. Ollaan tutustuttu maailman ihanimpii ihmisiin ja tuntuu vaikealta sanoa kaikille heipat. Kaupunki sokkeloineen on alkanut tulla tutuksi ja ollaan saatu omat vakkari kaupat ja kuppilat. Ollaan rusketuttu ja SYÖTY! Lisäksi ollaan vietetty monet hetket Google-kääntäjän kanssa.

Takana on myös yksi rankimmista kokemuksista sairasteluineen ja välillä rehellisesti pelotti, kun oltiin niin kipeinä ja teki tosissaan mieli jättää leikki kesken. Tästä johtuen ollaan myös tutustuttu paikalliseen terveydenhuoltoon ja opittu paljon. Ja kaikesta selvittiin! 

Töissä ollaan välillä kiristelty hampaita kulttuurieroista johtuen, ja välillä ollaan meinattu pakahtua ilosta, kun ollaan saatu viettää aikaa ihanien lasten parissa sekä työskennellä tiimissä huippujen ihmisten kanssa. Ollaan päästy todistamaan ensiaskeleita ja ekoja sanoja. Pieniäisoja onnistumisia! <3

Ollaan saatu kokea paljon uutta ja nähty ainutlaatuisia juttuja. Ollaan ihasteltu kaunista kaupunkia läheltä ja kaukaa. Paljon jäi kokematta ja paljon koettiin. Mikä kuitenkin parasta saatiin uusia ihania ystäviä. Ehkä mekin lopetetaan tää meidän blogi kliseisesti ja todetaan, että kaikesta huolimatta ei vaihdettaisi päivääkään pois.

Ainiin! Ollaan me kolme aika huippu tiimi! BCNnevö4get! :P


Kotikatuja


Meidän hölmöjä työkavereita :D





"Luulen, että Barcelona on noiduttu kaupunki.
 Siinä on jotain, miten sen nyt sanoisin, jotain magneettista."
-Eduardo Mendozan


Meidän arjen aarteita

Kaikilla meillä on omat pienet tapamme, joihin ei itse enää kiinnitä huomiota. Mutta kämppäkavereilta ei mikään jää huomaamatta ;)

Essi:
- Peilaa päivän asuvalintaa pää oikealle kallellaan
- Jättää tavarat sinne, missä on niitä käyttänyt
- Purkkaa ei voi syödä ilman purkkapalloja
- Wifin suurkäyttäjä
- Aina viimeisenä valmis
- Pahimmat vaatekriisit ikinä
- Suuntavaisto välillä enemmän tai vähemmän hukassa
- Meistä nälkäkiukkuisin

Laura:
- Kämpän jokainen valo on päällä
- Pöydällä olevan mehun voi avata, vaikka jääkaapissa olisi avattukin.
- Alkuaikoina yöshortsit ja legginsit päällekkäin iltaisin (wtf?)
- Paketti-ihminen, olisipa joulu ainainen
- Aamulla on mieluiten hiljaa, mutta päivällä papattaa kuin papupata
-Vihaa purkkapalloja "5minsaa!!"

Miranna:
- Kaapinovet jää aina vähän raolleen, vaatekaappi yleensä täysin auki
- Hiusharja aina kylppärin altaan etureunalla
- Suunnittelee kaiken ja perusteellisesti ja hyvissä ajoin
- Turhautuessaan, ja vähän muulloinkin, pitää ihmeellistä maiskutusta. Hmtzh.
- Myös Wifin suurkäyttäjä
- Viikkaa KAIKEN, myös alusvaatteet. Tämä ei ole huono juttu, päinvastoin. Kiva kun on sängyn päällä nätit pinot puhdasta pyykkiä.
- Vaikka kuinka yrittää ahmia ja syödä nopeasti, Miranna on kuitenkin aina nopein.


Koti <3

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Herkkuja hyviä

MOSQUITO (Carrer dels Carders 46)
Tää sympaattinen pieni aasialaistyylistä ruokaa tarjoava ravintola löytyy aivan El Bornin ytimestä pikkukujilta. Suositellaan ehdottomasti maistamaan paikan nuudelikeittoa! Lisäksi makuelämys täydentyi meillä muun muassa tofurullilla ja thai-tyyppisillä kalakakuilla. Yksi parhaita ravintoloita, missä ollaan käyty! Tänne mentiin vielä viimeisenä viikonloppuna uudestaan!






TERESA CARLES (Carrer de la Jovellanos)
Kasvisruokaa tarjoava ravintola löytyy Ramblan nurkalta. Jokaisen kasvisruuasta pitävän on ehdottomasti käytävä maistamassa tämän paikan herkkuja, niin hyviä! Annokset ovat melko edullisia, mutta ulkonäöllisesti kuin hienosta ravintolasta. Ja vaikka et ennen tätä kasvisruuasta niin välitäkkään, niin tämä voi muuttaa mielesi!

MAKAMAKA (Passeig Don Joan Borbó Comte Barcelona 76)
Rannalta löytyvä ravintola terasseineen on oivallinen istuskelupaikka. Listalta löytyy erilaisia hamppariannoksia, myös vegeversio. Hintataso on kohtuullinen ottaen huomioon, että pahin turistiranta on aivan nurkan takana. Sangria- ja mojitokannuja suosittelelmme! : D





LITTLE ITALY (Carrer del Rec 30)
Ihan kiva perusravintola, mikä tarjosi monenmoisia pasta-annoksia. Livemusiikista plussaa! Tarjoilijakaan ei antanut itse kaataa viiniä, vaan hyökkäsi salamana paikalle, jos tartuit pulloon! :D

B*12 (Plaça del Vi 11)
Gironassa sijaitseva ekologista kasvisruokaa tarjoava ravintola. Palvelu oli aivan huippua ja englanti luonnistui tarjoilijoilta mallikkaasti. Jälleen todella onnistunut ravintolakokemus, kärkeen kiilasi tämäkin vegemesta!




MORELIA (Plaça Comercial 7)
El Bornista löytyy tämä argentiinalaisravintola. Hyvää ruokaa moneen makuun ja hinnat kohtuulliset. Tarjoilu pelaa hyvin myös englanniksi.

KIOSKO (Av. del Marquès de l'Argentera 1)
Naapurissa sijaitseva helmi ja joka tilanteen pelastus. Parhaat hampparit ikinä! Ravintola on paikkana viihtyisä ja suosittelemme myös nappaamaan mukaan take away -hampparit ja suunnistamaan niiden kanssa Ciutadella-puistoon. Palvelu täällä on mitä parhainta ja ne dippisoosit mmm mm mm! Varoitamme myös hampparin painosta, jestas mikä jötkö! :D





PIM PAM BURGER (Carrer Sabateret 4)
Pikkukujalta bongattu hampparimesta. Todella hyvät perushampparit! Propsit nimestä :D


EL JARDI DE L'ÀPAT (Carrer d'Albert Llanas 2)
Näköalaravintola oli ehkä ainoana pieni pettymys. Ruoka oli kumminkin hyvää ja kohtuuhintaista. Englanti oli vähän hakusessa, mutta selvittiin.

EL TIANGUIS (Carrer de Villarroel 42)
Meksikolaisen ruuan ystävän unelmapaikka. Listalta löytyy monenmoista lättyhässäkkää, muistakaa euron tiistai!

JULIVERT MEU (Carrer de Bonsuccés 7)
Ramblan lähellä Ravalissa sijaitseva tunnelmallinen kellariravintola. Paikka tarjoaa perinteistä Katalaaniruokaa. Ja jos haluat kuulla sanan pari suomea, mene tänne: "moi moi, kiitti". Suosittelemme ehdottomasti tilaamaan ankkaa täällä! Jestas kun oli taivaallista!

VEGGIE GARDEN (Carrer dels Àngels 3)
Taas jälleen loistava kasvisruokapaikka. Vekkulamainen sisustus :D Päivän menu oli loistava ja edullinen, esimerkiksi kuvassa näkyvä nepalilaistyylinen Thali-annos oli huippu! Lisäksi ravintolasta saa erilaisia puristettuja mehuja ja smoothieita.





ROSA DE RAVAL (Carrer dels Àngels 6)
Monien hehkuttama meksikolainen ravintola Ravalissa. Etenkin paikan mojitot ovat saaneet kehuja, mutta myös ruoka oli hyvää. Päivän menuun kuuluva alkusalaatti (iso!), pulled pork quesedilla ja jälkkäri olivat loistavia ja hintaa menulla oli vain 9,90e.

LA TAGUARA (Carrer del Rec 10)
Työkaverin suosittelema mättöruokapaikka Bornissa. Rento paikka, tarjoilijakin vaan jammaili ja lauleskeli tehdessään ruokaa. Olimme TODELLA nälkäisiä mennessämme tänne ja yritimme kysellä onko kaksi pitaleipäannosta liikaa - saimme kehotuksen tilata yhdet listan isoimmat pitaleivät. Olisimme kyllä jaksaneet enemmänkin... :D Mutta pitaleipä oli todella hyvä, täytteinä oli mm. mustapapuja, pulled porkia, perunaa ja paljon juustoraastetta. Eikä ollut hinnalla pilattu (n. 4e/kpl).



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Suomitytöt sairastaa, heitä hellikäämme



 Nonii, aateltiin nyt paljastaa, mitä kaikkea täällä ollessa ollaan sairasteltu. Älkää järkyttykö, vaikka kaikkea mahdollista ja vähän mahdotontakin ollaan koettu. Hengissä ollaan kuitekin selvitty, näin loppujen lopuksi. Mutta sen voi kyllä myöntää, että rankkaa on kyllä myös ollut ja välillä on tehnyt mieli jättää koko leikki kesken.

Päänsärky (E, L, M)
Kuume (E, L, M)
Flunssa (E, L, M)
Yskä (E, L, M)
Angiina (E)
Kurkkukipu (E, L, M)
Oksutauti (E, L, M)
Ribbe (E, L, M)
Rotavirus (L)
Auringonpistos (E)
Allerginen reaktio (L)
Kolotukset ja turvotukset (E, L, M)
Rakot (E, L, M)
Auringossa palaminen (L, M)


Tästä oppineina halutaan kaikille ulkomaille lähtijöille ja erityisesti pidemmäksi aikaa meneville kertoa, että suositellaan lämpimästi riisumaan ne vaaleanpunaiset lasit ja hyppäämään sieltä pilvenreunalta maahan. Kaikki ei nimittäin mene ihan suunnitellusti.

Lisäksi toivomme myös, ettei kukaan tule mainitsemaan sanoja käsidesi, maitohappobakteerit, vitamiinit, hygienia yleisesti, hanaveden juominen, raa'an ruuan syöminen jne jne. Sillä me ollaan kyllä tehty kaikkemme ja enemmän :D

Ja jokainen vaihtoonlähtijä. Jos luulet, että elämä vaihtopaikassa on pelkkää hauskanpitoa ja juhlimista niin olet väärässä. Sori! Lähibaaria tutummaksi tulee naapurissa oleva apteekki ja mojitot ym. drinksut tulevat vaihtumaan Sueroral-oksujuomaan. 

Että TULKAA KOKKEILEE!!

Tähän loppuun kivoja kuvia, olkaa hyvä
















sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Shareing is careing

Viikko on taas hujahtanu ohi tosi nopsaa, ja viimeinen viikko starttaa huomenna!

Keskiviikkona tosiaan ahkeroitiin ja kirjotettiin koulua varten matkaraporttia tästä työstä täällä. Ja jotta homma ei olis käyny liian tylsäks, haettiin alkuun ruuaksi motivaatiohampparit Pim Pam Burgerista! Oli tosi hyvät perushampparit! Ja rapsa valmistu tottakai :D


Päätettii tilata espanjankielisen listan perusteella!

Namnam
Torstai-iltana päätettiin yhdessä parin muun Suomitytön kanssa viettää myös hamppari-iltaa. Sopivasti sattu meille parit hamppari-illat peräkkäin :D Töitten jälkeen käytiin nopsasti kotona kääntymässä ja suunnattiin hedelmäkaupan kautta Iidan ja Nean asunnolle. He olivat vähän kummaksuneet, kun oltiin myös ranskalaisista puhuttu ja me ilmotetaan tulevamme hedelmäkaupan kautta :D asia selvisi, kun kerrottiin perillä, että me tehdään ne ite. Hampparit koostuivat tällä kertaa kaupan valmissämpylöistä ja -pihveistä, sekä erinäisestä määrästä täytteitä. Hyviä niistä tuli silti ja kylkeen ite tehdyt ranskikset, omnom. Jälkkäriks sitten vähän hedelmiä; nektariineja, viinirypäleitä ja melonia.





Perjantai koitti taas (mihin nää viikot katoaa???) ja työpäiväkin hujahti ohi. Monella oli vika päivä töissä, ja siks oli vähän spessumpi päivä kuin yleensä. Oltiin sovittu, että mennään taas piknikkeilemään Ciutadella-puistoon. Ja miten mahtava ilta siitä tuli! Huippua seuraa, hyvää juomaa  ja ruokaa sekä hauskoja juttuja ja loistava ilma! Parempaa ei ois voinu toivoa. Viihdyttiin puistossa melkein puoleen yöhön, jolloin päätettiin baarin sijasta suunnata yhden työkaverin asunnolle. Saatiin aikaan oikein kunnon perinteiset kotibileet! Matkalta hankittiin vielä vähän täydennystä juomapuoleen ja perille päästyämme rommit ja Fantat sekasin ja musat soimaan. Oli kyllä hauskaa ja tais se Macho Fantasticokin soida illan aikana ;) Lisäksi saatiin mahtavat yhteislaulut kitaran säestyksellä. Bileet oli kyllä hyvät ja hauskaa oli, kun kaksi naapuria vaan pölähti ovesta sisään ja tuli bileisiin mukaan, olivat kuulemma kuulleet musiikkia ja päättivät joinaa :D Kotiin käppäiltiin siinä kolmen paikkeilla.




Lauantai alotettiin hyvällä aamupalalla = paistettua kananmunaa, pekonia, sämpylää ja hedelmää. Lähdettiin siitä sitten vaeltelemaan kujille ja toisaalta vaan fiilistelemään, kierreltiin muutamat kaupatkin. Iida soitti jossain vaiheessa lounasseuran kaipuussa, ja treffattiin hänet sitten Catalunya-aukiolla. Muistettiin Teresa&Carles-ravintolan olevan aivan kulman takana ja onneksi löytyi isosta pöydästä vapaa nurkka, johon mahduttiin hyvin lounastamaan. Paikka ei pettänyt tälläkään kertaa, oli aivan superhyvää. Ruuan jälkeen kuljeskeltiin Ramblan kautta Borniin melkein vakkariksi muodostuneeseen jätskipaikkaan, josta jätskipallojen kanssa aurinkoon istuskelemaan ja nautiskelemaan. Tän jälkeen kaivattiin jo pientä lepohetkeä, eli kotiin pikku päikkäreille :D
Jotkut tais iltasella vielä sipasta lilaa luomeen ja lähtee danssaamaan ;) (Opium on muuten surkea mesta ;( Ihan liian posh meille perustallaajille!)

"Jos peitän nää kaikki tällä paprikalla nii eiks sit oo hyvä?"

"Mennää johonki kivaan pikku kahvilaan missä ei oo käyty!" öhömmm...
 
 Tappo melkei !!!

Sunnuntai vietettiin kokonaan rannalla, jälleen kerran. Toisiksi viimenen sunnuntai Barcelonassa ja viimenen sunnuntai tässä asunnossa. Ens viikonloppuna onkin edessä hurjat pakkaussessiot ja pikaiset siivoomiset täällä ja sunnuntaina raahataan kamamme ulos täältä. Onneks eräs työkaveri lupasi, että saadaan viedä tavaramme hänen asunnolleen päiväksi ja yöpyäkin siellä <3.

p.s.
Laura on saanut tällä viikolla kahdesti (!!!) linnunkakat päällensä. Ensin töissä torstaina puistoreissulla (Miranna sai hyvät naurut) ja toistamiseen perjantaina, kun istuskeltiin puistossa. Jäädään nyt odottamaan sitä Lauran hyvää onnea!