Torstaina Barcelonaan saapui vieraita! :)
Peppiina saapui Hollannista pitkäksi viikonlopuksi kyläilemään. Viikonloppu oli täynnä menoa ja tohinaa ja vaikka aikaa olikin vähän, niin ehdittiin näkemään paljon. Suoraan sanottuna viikonloppu ei olisi voinut olla täydellisempi!
Totta kai kierreltiin perus turistinähtävyyksiä, kuten El Bornin pikkukujat (niihin ei kyllästy ikinä!), Arc de Triomfin riemukaari, Ciutadella Park, Sagrada Familia, Tibidabo,
Park Güell sekä El Ravalin kadut. Paljon paikkoja, missä en ollut itekkään vielä ehtinyt käymään, mutta löytyi to do -listalta. Lisäksi syötiin ihan älyttömän hyvää ruokaa!
|
Siinä se nyt on: The Sagrada Familia |
Park Güellista voisi mainita sen verran, että sinne jouduttiin hieman kapuamaan. Jäätiin metrosta Vallcarcan pysäkillä ja siitä oli pieni kävelymatkan ylämäkeä pitkin puistolle. Puisto itsessään oli tosi hieno! Se koostui vanhoista rakennuksista, näyttävistä kasveista sekä pienistä kiemurtelevista kujista. Lisäksi puistossa soi musiikki ja siellä oli myös jokin tanssiryhmä esiintymässä.
|
Park Güell |
Meidän viikonloppuun kuului myös musiikki. Perjantaina suunnattiin Peppiinan kanssa Ramblan vieressä olevalle Jamboree Jazz Clubille (Plaça Reial 17). Mentiin paikalle klo 22 ja siellä soitti Steve Bernstein & Sex plays fellin. Tälleen amatöörijazzinkuuntelijan korvaan kuulosti kyllä todella vaikuttavalta. Monta kertaa huomasi kuuntelevansa vaan tyhmä virne kasvoilla ja tietysti meille porilaistytöille tuli myös kotoisat tunnelmat jazzia kuunnellessa.
|
Steve Bernstein & Sex plays fellin @ Jamboree |
Lauantaina tosiaankin suunnattiin aamulla hyvissä ajoin kohti Tibidabo vuorta. Vuorelle pääsee Carrer de John F Kennedyltä vanhalla raitiovaunulla sekä bussilla. Odoteltiin siinä hetken verran ratikkaa, kunnes joku paikallinen mies tuli kertomaan meille + monelle muulle turistille, ettei ratikka kulje. Kumma juttu, mutta suunnattiin siitä sitten bussipysäkille ja päästiin siitä hyvin vuoren päälle.
Vuoren päällä oli muutama kahvila sekä vanha "linna", jota ihastelimme porttien ulkopuolelta. Tibidabo on Serra de Collserolan vuoriston korkein vuori, joka sijaitsee 512 metrin korkeudessa. Sen päällä on myös Barcelonan vanhin huvipuisto, mihin pääsee vuorta pitkin nousevalla junalla (junalippu taisi maksaa n. 5€??). Meillä kävi kuitenkin vähän huono tuuri sään kanssa, sillä vuorilla oli todella sumuista, joten maisemat jäivät meiltä aikalailla näkemättä. Lisäksi huvipuistokin oli suljettu. Toisaalta vuori sankkoine sumuineen oli kyllä kokemus ja tunnelma oli kuin suoraan Jurassic Parkista :D
|
Aavemaisen sumuista |
Kun oltiin suuntaamassa vuoreta keskustaa kohti huomattiin ratikan kaartavan kulman takaa pysäkille, eli ilmeisesti se olikin toiminnassa?? :D Päätettiin sitten ottaa ratikkakyyti alas vuorelta ja se oli kyllä hauska kokemus. Ratikassa oli oma rahastaja, jolta ostettiin liput ja ratikka itsessään oli todella pikkuinen ja sympaattinen.
|
The Blue Tram |
Koko viikonloppu oli kyllä ainakin mun mielestä todella hyvin onnistunut! Ehkä kuitenkin mielenkiintoisimpana kokemuksena voisi mainita lauantai- illan keikan, johon päädyttiin Peppiinan kanssa :D
Eli oltiin ennakkoon huomattu, että Barcelonassa esiintyy yksi porilainen bändi ja koska kävi näin mahtava sattuma, päätettiin suunnata keikalle vähän kauemmas keskustasta. Metrosta jäätiin pois Vernedan pysäkillä ja no... aluehan oli sellaista hämärän oloista teollisuusaluetta isoine hallirakennuksineen. Ei siinä auttanut kun todeta, että "nyt näytetään sitten siltä, että tiedetään mihin ollaan menossa!" Onneksi keikkapaikka oli kuitenkin ihan aseman vieressä ja löydettiin sinne helposti.
Bändi siis oli porilainen No Second Thought ja genre oli sellaista hardcore metalia, eli just mun juttu! :D Hauskana sattumana huomasin vasta samana iltana tuntevani yhden bändin jäsenenkin ja kuten hän totesikin "en olis uskonu suhun ihan heti törmääväni täällä"; niin pieni maailma! :D
Keikka oli kyllä kokemuksena todella mielenkiintoinen, ei siinä auttanut kun tuiman näkösenä seurata takarivistä ku porukka moshasi ihan fiiliksissä! Jätettiin Peppiinan kanssa se tällä kertaa väliin... Mukavana yllärinä bändi sitten omisti meille kotikaupungin tytöille biisinkin! hah!
|
Kuvat yhtä hämäriä ku koko keikka... :D |
Keikalta saatiin sitten kyyti bändin pojilta keskustaan Ramblalle. Sieltä suunnattiin porukalla paikallisen jäbän johdolla jatkamaan iltaa Bollocks nimiseen rock baariin, jota oli myös Peppiinalle aiemmin suositeltu. Paikka oli kyllä aikas siisti, pakko myöntää! Tuli vähän mieleen Helsingin Bar Roska. Ja ehkä voisin myös yhtyä tohon Essin aiemmin mainitsemaan kommenttiin drinkkien alkoholimäärästä. Eihän niitä irvistämättä kyllä alas saanut! :D
|
Bollocks Rock Bar. Peace and rock'n roll |
Aikalailla täydellisen viikonlopun lopetti meidän sunnuntai aamun vaeltelut hiljaisilla El Ravalin kaduilla. Mahtava viikonloppu ja iso kiitos Peppiinalle, oli kivaa! :)
|
El Raval |
Oli myös kiva huomata viikonlopun aikana, että täällähän osaa jo itse ihan hyvin liikkua tossa keskustan alueella. Vastahan tänne tultiin!
T: Laura